|
|
| Pitkäkarvainen
mäyräkoira, uros |
| syntynyt: 13.02.1998 |
| kasvattaja: Kennel
Winit's Katariina Pyyppönen |
| omistaja: Sirkka
Savikangas
|
| Däni KoiraNetissä |
|
Ensin tuli
Däni..
|
|
Meillä oli ajatus
ettemme ota enää koiraa, kun ensimmäinen
mäyräkoiramme Niki kuoli syöpään. Mutta elämä
alkoi tuntua tyhjältä ilman koiraa. Ja niinpä
yhteistuumin aloimme kyselemään missä olisi pentuja.
Niitä tuntui silloin olevan kovin vähän, tai sitten
meillä vain oli niin kova hätä. Kunnes Katariina
Pyyppösen kenneliin syntyi 13.02.1998 pennut ja
varasimme kiiruusti Dänin. Odotusta oli mielestämme
kovasti kauan, mutta kestimme sen. Däni on ollut sen
arvoinen todellinen Salama Santeri koko ikänsä, kiltti
sekä hyvin seurallinen. Däniä hankkiessamme emme
tienneet koiranäyttelyistä oikeastaan mitään, sen
verran kävimme näyttelyissä, että Däni sai kolme
sertiä Suomesta. Dänillä ei ole maastosta tulosta ja
se on ihan omistajan vika kun työkiireet ja
kiinnostuksen puute on tehnyt sen ettei ole tullut
harjoiteltua tarpeeksi ja käytyä kokeissa.
|
|
Däni on edelleen
hyvin virkeä ja teräksestä tehty pappa, on ihme,
että se vielä 10 vuotta täytettyään hyppää
toimistoni pöydälle lattialta niin että paukahtaa.
Olen kertonut ettei se ole hänen iässään enää
kovin terveellistä, mutta ne puheet menevät kuuroille
korville. Joskus Däni innostuu komentamaan naapuria
niin, että ääni menee hetkellisesti.
|
|
Kävimme me Dänin
nuoruusvuosina myös Tallinnan näyttelyissä ja sieltä
reissulta tuli kotiintuomisina sert ja cacib, sekä rop
ja ryp3-sijoitus. Dänillä on muutama pentue lapsia ja
Däni elelee tyytyväisenä meidän laumassa. Dänillä
on lämmin ja hyvä nukkumapaikka mamman selän takana,
osittain tyynyllä ja siihen ei sitten muilla olekaan
tulemista!
|
|

|
|